Kesäpuput ja -lampaat ilahduttavat Kurikan keskustassa

Kurikassa jo perinteeksi muodostuneet kesäpuput ja kesälampaat ovat saapuneet viettämään kesää Wanhan Aseman ja K-Supermarketin väliselle puistoalueelle 1.6.2026 alkaen. Kesävieraat ilahduttavat asukkaita ja kaikkia Kurikassa vierailevia elokuun alkuun saakka. Puistoalueen löytää verkon karttapalveluista laittamalla osoitteeksi Laurintie 24, Kurikka. Jos mahdollista, autojen parkkipaikaksi suositellaan kesäeläinvierailujen ajalle esimerkiksi Kurikan toria (Asematie 8), jossa on tilava pysäköintialue.

Puput tulevat viime kesän tapaan Päivi Kivelältä Kurikasta ja lampaat ovat viime kesän tapaan Matti Viitalan tilalta Ilmajoen Pojanluomalta. Sekä lampaiden että pupujen hoidosta ja huolenpidosta vastaa Kurikan 4H-yhdistys, jonka kanssa Kurikan kaupunki on sopinut yhteistyöstä kesäeläinten hoidossa.

“Neljän edellisen kesän aikana pupujen ja lampaiden hoitoon on tehty hyvät suunnitelmat, joita käytetään myös tulevana kesänä”, kertoo Kurikan 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja Petra Salminen.

Kesäpupuja ja -lampaita kaupungin puolesta koordinoinut maaseutuasiantuntija Pirjo Tammela muistuttaa, ettei lampaille tai pupuille pidä antaa mitään syötävää aidan raosta. ”Eläinten hoitajat 4H-yhdistykseltä huolehtivat pupujen ja lampaiden ruokkimisesta kokonaisuudessaan”, hän painottaa. ”Eläinten vatsat voivat tulla todella kipeäksi ylimääräisestä ruuasta, joten niiden omatoiminen ruokkiminen on ehdottomasti kielletty.”

Milloin pupuja ja lampaita pääsee katsomaan?

Pupuja ja lampaita pääsee katsomaan omatoimisesti aidan takaa päiväsaikaan. Pupujen ja lampaiden hoitajat, 4H-yhdistyksen nuoret kesätyöntekijät ovat paikalla tiettyinä kellonaikoina, jolloin on esimerkiksi mahdollista päästä silittämään pupuja aitauksen sisällä.

”Alkukesästä varsinkin lampaat saattavat olla arkoja – kannattaa antaa niille aikaa totuttautua ympäristöön”, ohjeistaa Tammela.

Eläinten hoitajat ovat lampaiden ja pupujen lähistöllä arkisin (ma–pe) klo 17–19.  Viikonloppuisin (la–su) eläinten hoitajat ovat paikalla lammas- ja pupuaitausten luona klo 15–17. Huom! Säävaraus! Juhannusviikonloppuna (pe, la, su) hoitajat eivät ole tavattavissa, mutta puput ja lampaat löytyvät paikan päältä normaaliin tapaan. Öiksi puput viedään aina nukkumaan sisätiloihin, ja myös lampaat kaipaavat illalla ja yöllä rauhallista lepoaikaa.

Lisätietoja tarvittaessa:

Vs. Maaseutupäällikkö Pirjo Tammela, Kurikan kaupunki, p. 0500 234 441, toiminnanohjaaja Petra Salminen, 4H, p. 0405175017