Pienpanimo Panttilassa
Kurikan Lakkitehdas oli yksi Kurikan merkittävimmistä työllistäjistä viime vuosituhannella. Tehdasmiljöö on säilynyt autenttisena ja tiiviinä rakennuskokonaisuutena, jonka seinät kertovat työläisten tarinaa. Seuraavia lukuja alueen historiaan ovat kirjoittamassa uudet omistajat. Aluetta on otettu uudestaan käyttöön vuodesta 2022 lähtien.
Kurikan Lakkitehtaan alue on saanut uuden alun ja osoittanut paikkansa merkittävänä maamerkkinä, pienpanimona, myymälänä, museona ja juhlapaikkana. Kurikan Lakkitehdas koostuu kolmesta tehdasrakennuksesta, joista merkittävin on uusin 1938 rakennettu arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema rakennus. Varhaisin, 1913 rakennettu hirsirakenteinen tehdasrakennus on museoviraston suojelema ja tiettävästi Kurikan vanhin teollisuusrakennus.
Kurikan Lakkitehtaan panimoravintolassa voi nauttia pannupizzaa ja oman panimon tuotteita, joiden nimet jo kertovat missä ollaan: rompalesnisu, Kusikivi A ja KaksIPA poikaa Kurikasta. Listalta löytyy kuutta eri olutta ja lisäksi raparperista makunsa saanutta lonkeroa. Alakerran museo-osastolle kootaan tietoa Lakkitehtaan historiasta ja esillä on runsaasti lahjoituksena saatuja esineitä ja valokuvia.
Pramialta Linnan boolia
Kurikan Ilvesjoella sijaitsee vuonna 1990 perustettu eteläpohjalainen viinatehdas, jossa kehitetään ja tehdään kaikki tuotteet itse, omalla tuulivoimalla ja luontoa kunnioittaen. Yksi Pramian itse kehitetyistä tuotteista on Linnan booli. Itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnassa tarjottavan juomasekoituksen resepti on salainen, mutta tuotekehityksen myötä Pramian juoman maku on hyvin lähellä alkuperäistä boolia. Samaan teemaan sopii maisteltavaksi myös Kesärannan mansikkabooli!
Ilvesjoella sijaitsee monipuolisen tuotannon lisäksi suosittu tehtaanmyymälä, jossa pääsee tutustumaan vastuullisesti tuotettujen juomien tarinoihin sekä 100 % kotimaisen kierrätysmuovipullon saloihin. Myymälän tiloissa on myös kahvila, sekä anniskeluoikeudet väkeville alkoholijuomille.