Lamminjärvi sijaitsee aivan Jalasjärven keskustassa. Lamminjärvi palvelee laajasti erilaisilla virkistysmahdollisuuksilla.
Lamminjärven keskustan puolella on yleinen hiekkapohjainen uimaranta. Uimarannalla on laituri, jonka päässä vesisyvyys on alle 2 metriä. Uimaranta on Kurikan kaupungin ylläpitämä.
Sinilevien eli syanobakteerien esiintymistä uimarantojen uimavedessä seurataan kesän aikana. Kirjaukset leväesiintymistä uimakauden 2025 aikana löydät sivuilta Uimavesien sinileväseuranta.
Urheilumahdollisuuksia Lamminjärvellä on tarjolla runsaasti. Lamminjärven ympäri kulkee viihtyisä noin 1 km mittainen kävelyreitti. Kävelyreitin varrella on mahdollisuus nauttia vesiluonnosta sekä levähtää varjoisilla penkeillä. Lamminjärven päädyssä keskustan puolella on beach volleyn pelaamiseen alueella käytössä useampi kenttä. Lamminjärven ja Jalasjoen välissä palvelee uusi ulkokuntosali sekä skeittiparkki.
Kesällä 2024 alueelle on valmistunut uusi liikennepuisto. Liikennepuiston aukioloajat voi tarkistaa liikennepuiston sivuilta. Lamminjärvellä pääset nyt myös melomaan. Kaupunki on hankkinut alueelle kaksi kolmen hengen kanoottia. Kanootit ovat lainattavissa Liikennepuistosta sen aukioloaikoina.
Kesällä 2024 alueelle valmistui myös Padelkenttä. Vuorojen varaus onnistuu kaupungin varausjärjestelmän kautta. Varauksia saa tehdä maksimissaan 2 viikkoa eteenpäin. Mailoja saa vuokrattua liikennepuistosta tai Jalasjärven kirjastolta.
Alueen perällä on Jalasjärven Jalaksen pesäpallokenttä Energia-areena. Energia-areenalla pelaavat Jalasjärven Jalaksesta sekä Naisten että Miesten Suomisarjassa.
Alueella on myös matonpesupaikka, joka sijaitsee Lamminjärven ja Jalasjoen välissä, kuivaustelineineen.
Talviajan palvelut
Talvella alueella on mahdollisuus hiihtoon sekä saunomiseen ja avantouintiin. Jalasjärven Lamminjärven avantosauna on avoinna lokakuusta huhtikuuhun. Lisätiedot Jalasjärven uimahalli Polskiksesta.