Tunnelmallinen, lämminhenkinen, palveleva asiakkaansa yksilöllisesti kohtaava bistro ravintola Ruufus on yrittäjiensä näköinen paikka, rento ja kodikas. Meillä asiakas palvellaan laadukkaasti ja aidosti kohdaten. Tila on viihtyisä ja houkuttelee pysähtymään. Meille…
Tokerotietä tehtiin hätäaputyönä, jotta ihmisille saatiin nälkävuosina töitä. Palkaksi he saivat jauhoja. Alun perin kivi oli Tokerotien ojanpenkassa pienen matkan päässä Jalasjärven suuntaan nykyisestä paikastaan. Taivalmaan kansakoulun opettaja Olavi Antila…
…kuuluvat sokeroinnit, kasvohoidot, jalkahoidot, vartalohoidot- ja hieronnat sekä hemmottelupaketit. Tervetulleita ovat kaikki, jotka kaipaavat hemmottelua idyllisessä maalaismiljöössä ikään, sukupuoleen tai elämäntilanteeseen katsomatta. Avoinna sopimuksen mukaan ja ajanvarauksella. Likellä terveisin Annika…
Sotilaat kokoontuivat Wilholan pihaan, kun he lähtivät sotaan. Samassa kivessä on muistolaatta myös lotille ja kotirintamanaisille. Jalasjärvi-Seura, 1990. Palveluja ja majoitusta vailla? Tutustu Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan ravintoloihin ja kahviloihin…
Pitkämön leirikeskuksen läheisyydessä sijaitseva uimaranta. Alueella sijaitsee uimalaituri, lasten leikkipaikka, beach volley -kentät ja pukukopit. Uimaranta on Kurikan kaupungin ylläpitämä….
Voihan Vuohi! artesaanimeijeri sijaitsee Kurikan Lohiluomalla, Kauhajoen rannalla. Teemme kotimaisesta vuohenmaidosta jäätelöitä. Uutuutena vuohenherajäätelöt koirille. Kaikki käyttämämme raaka-aineet ovat lähitiloilta: maito tulee kirjaimellisesti seinän takaa Vatajanrannan vuohitilalta, marjat jäätelöihimme Kauhajoelta…
Taiteilija Raija Männistö-Kosken naivistista taidetta.
Kurikan Kirpputori palvelee Kurikan keskustassa. Tarjolla runsaasti vaatetta ja kodintavaraa.
Sällinpolku sijaitsee Jurvassa Kauhajoentien varressa. 4 km luontopolku kiertää Säläisjärven ympäri kauniissa vaihtelevassa ympäristössä. Reitti kulkee pitkin pitkospuita, metsäpolkua, pururataa ja rantatietä. Reitin varrelta löytyy useita taukopaikkoja. Lopuksi voi pulahtaa…
Teatterilla ovet ovat avoinna kaikille innokkaille ja vähemmän innokkaille ihmisille vauvasta vaariin. Tule hauskaan joukkoomme. Olit sitten kiinnostunut mistä tahansa teatteriin liittyvästä toiminnasta niin ota rohkeasti yhteyttä.